Unkarin vuoden 2022 väestönlaskenta – vanhat merkit ja odotukset toistuvat

Viimeksi vuosina 2001 ja 2011 toteutettuun laskentaan liittyy aina yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista sekä sen tuloksilla on ollut merkitystä.

Tämä kirjoitus on julkaistu alunperin Twitter-ketjuna, joka on sellaisenaan avattuna alla.

Unkarin kauan odotettu väestönlaskenta viimein toteutuu! Viimeksi vuosina 2001 ja 2011 toteutettuun laskentaan liittyy aina yhteiskunnallista ja poliittista vaikuttamista sekä sen tuloksilla on ollut merkitystä. Samat merkit ja odotukset ovat jälleen kerran ilmassa.

"This is a classic!"

Kotitaloudet saivat väestönlaskennasta kertovan kirjeen koteihinsa viime kuun lopulla, jossa erityisesti suositeltiin siihen osallistumista internet-lomakkeella. Kahden viikon vastausajan jälkeen väestönlaskijat kuitenkin jalkautuvat kuukauden ajaksi tapaamaan vastaamattomia.

Kyselyssä kysytään perustietoja kansalaisten elämästä, kuten heidän taustoista, koti- ja työoloista sekä mahdollisista vammoista. Näin saadaan yleiskuva kansalaisista alueellisesti, jota voidaan käyttää apuna poliittisten päätösten tekemisessä.

Lehtimainos, jossa kannustetaan osallistumaan väestönlaskentaan nettisivujen kautta.
Lehtimainos, jossa kannustetaan osallistumaan väestönlaskentaan nettisivujen kautta.

Väestönlaskennan kysymykset löytyvät tästä linkistä.

Mutta mikä on jälleen kerran kuuma peruna? Se on kysymys uskonnosta. Se on haluttu pitää mukana väestönlaskennassa, vaikka siitä on haluttu tehdä täysin Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen mukainen, jossa se ei ole kysymysten joukossa.

Seuraava kuva on hyvinkin tuttu, jos on tutustunut uskonnollisuuteen Unkarissa, koska se kuvaa vuoden 2011 väestönlaskennan tuloksia uskonnon osalta. Siinä on nähtävissä roomalaiskatolilaisuuden laaja tunnustaminen, muiden pienempien uskontojen ydinalueen sekä Bpestin jakautuminen.

Vuoden 2011 väestönlaskennan pohjalta tehty kartta, jossa ilmenee alueiden suurin uskontokunta.
Vuoden 2011 väestönlaskennan pohjalta tehty kartta, jossa ilmenee alueiden suurin uskontokunta.

Mikä on järkyttänyt tuloksissa? Se on uskontoa tunnustavien määrän vähentyminen kaikissa uskontokunnissa, mutta erityisesti katolilaisuudessa. Vuonna 2011 katolilaiseksi ei enää tunnustaunut yli puolet väestöstä, vaan ainoastaan 39%. Kristityiksi juuri ja juuri puolet väestöstä.

Taulukko uskontokuntaa koskevan kysymyksen tuloksista vuoden 2001 ja 2011 väestönlaskennoissa.
Taulukko uskontokuntaa koskevan kysymyksen tuloksista vuoden 2001 ja 2011 väestönlaskennoissa.

Jos vuonna 2001 uskontokysymykseen vastaamattomien määrä järkytti, niin järkytti se 2011 uudelleen. Nyt tullaan aiheeseen nimeltä vaikuttaminen vastaajiin, jota ovat harrastaneet niin uskontokunnat kuin myös poliittiset puolueet, jotka ovat halunneet tuloksia mieleisekseen.

Unkarin vuonna 2012 uudistettu perustuslaki tunnusti kristinuskon merkityksen, kun aikaisemmin ajatuksena oli pitää kirkko ja valtio erillään. Unkari olikin kommunistivallan jälkeen perustuslaillisesti sekulaarinen ja ideologisesti neutraali tasavalta.

Syitä vastaamattomalle ja siihen kannustamiseen oli useita: uskontokysymys haluttiin pitää ihmisen yksityisenä asiana ja pienemmät kirkot ja uskontokunnat osoittivat sillä tyytymättömyyttään hallitukseen.

Tällä kertaa vetoomuksensa kansalaisille on esittänyt esimerkiksi ateistien etujärjestö, joka toivoo uskonnottomien määrän kasvavan. Etujärjestö on myös ollut näreissään, ettei kyselyssä voi suoraan vastata olevansa uskonnoton. (Telexin uutinen aiheesta.)

Kirkoista muun muassa Unkarin evankelisluterilainen kirkko on kannustanut ihmisiä tunnustamaan evankelisluterilaisuutta. Heidän osuutensa 2011 väestönlaskennassa oli vaivaiset 2,2%, eikä sen putoaminen entisestään olisi yllätys.

Kaikki eivät kuitenkaan aina ole olleet tuloksista järkyttyneitä. Vuonna 2007 oppositiojohtajana toiminut Viktor Orbán oli enemmän kuin tyytyväinen 2001 tuloksista, koska kristinuskoa tunnusti yli 70%, vaikka mielipidetutkijat odottivat hänen mukaansa 10–15% osuutta.

Uskonnollisuutta on maailmassa hyvin monenlaista, eikä sen määritteleminen ole aina helppoa. Kristinusko on erottamaton osa Unkaria ja sen historiaa, mutta globaalit muutokset arvoissa kohdistuvat myös Unkariin.

On siksi mielenkiintoista, että miksi Orbánin valtakaudella uskontokysymystä halutaan yhä pitää osana väestönlaskentaa, koska uskontoa tunnustavien määrän laskeminen entisestään ei voi olla vaikuttamatta asioihin.

Tutkijoilla tuleekin olemaan mielenkiintoiset ajat, kun lopulliset tulokset aikanaan julkaistaan. On myös mielenkiintoista kuulla, että millä tavoin Orbán tulee muutoksia perustelemaan, jos ne eivät ole hänelle mieleiset. Tai mikä tulee olemaan kirkkojen reaktio.

Lisäyksenä twiitti liittyen Unkarin hallituksen tavasta muistella kansalaisiaan kirjepostilla: väestönlaskentaa koskeva kirje ei saavuttanut kaikkia, mutta kansallisesta konsultaatiosta kertova kirje saapuu varmasti perille: